Saammeko esitellä Tower Bistron keittiömestarin, Tuomas Urpilaisen!
”Tiesin jo nuorena haluavani tehdä työtä, jossa on mukana intohimo. Luovuus ja taiteellisuus ovat vahvuuksiani ja olen aina rakastanut tekemistä missä voin niitä käyttää. Kokkaus on oma mahtava taiteenlajinsa, jossa pääsee heittämään luovuutensa valloilleen! Ruoanlaitosta muodostui minulle aikuisiällä harrastus. Kokeilunhalua ei ole puuttunut, uudet maut ja niiden yhdistely on kiehtovaa. Estetiikka, värit ja esillepano ovat puoli ruokaa niin kuin sanotaan ja näihin asioihin tykkään panostaa. Ruokailussa käytetään kaikkia aisteja, siksi pienetkin yksityiskohdat ovat tärkeitä.”
”Olen aina tykännyt järjestää kavereille ruokailtoja, kokkaillen erilaisten teemojen mukaan. Jossain vaiheessa äkkäsin, että tätähän voisi tehdä työkseen.”
Tuomas on viettänyt loputtomasti aikaa selaillen reseptejä, lueskellen alan kirjallisuutta ja kokkaillen uusia juttuja rohkealla kokeilumielellä. Hän arvostaa perinteistä suomalaista ruokaa ja luonnossa kasvavia hienoja raaka-aineita. Hän keräilee itsekin ahkerasti luonnon antimia kuten villiyrttejä ja marjoja. Sienestys on Tuomaksen lempihommaa. Hänen ruoanlaitossaan näkyvät myös ideat, joita hän on ammentanut maailmalta, kuten Aasiasta.
”Ekologisuus on minulle tärkeää ja suosin lähiruokaa. Rannikolta löytyy mahtavia raaka-aineita, joita mielelläni kerään itse ja hyödynnän ruoanlaitossani.”
Tuomaksen ote on rouhea. Hän tykkää esimerkiksi tarjota lankkujen päältä ruokaa seurueelle jaettavaksi. Kasvisruoka on lähellä Tuomaksen sydäntä, johon hän Tower Bistron tarjoiluissakin panostaa.
Tuomaksen tie on vienyt Vaasan koulun hyvistä opeista lounasravintoloihin, harjoitteluun Espanjan Algecirasiin, catering-kokin hommiin ja tamperelaisten À la carte -ravintoloiden kautta takaisin kotikuntaansa, rakkaaseen Kokkolaan. Nyt Tuomas on saanut astua keittiömestarin saappaisiin syksyllä 2020 avautuneessa lounas- ja tilausravintolassa, Tower Bistrossa.
”Olen kiitollinen saamistani monipuolisista opeista opiskellessa ja erilaisissa ravintoloissa työskennellessäni, niistä olen saanut hyvät eväät. On mahtavaa, että uudessa työssäni saan käyttää mielikuvitusta ja toteuttaa vuosien varrella syntyneitä ja kokeiltuja ideoita. Arkiruoan ei tarvitse olla tylsää, lounaalla käyntikin voi olla elämyksellinen kokemus ja juuri siihen Tower Bistrossa pyrimme. Uudet hienot tilat ovat ihanteellinen paikka tämän kaiken toteutukselle. Teen myös catering-hommia, maistelumenuja ja illallisia niin pienemmille seurueille kuin isompiinkin juhliin ja tempauksiin. Olen innoissani haasteista ja mahdollisuuksien määrästä!”
”Erityiskiitos luottamuksesta ja vastuusta mikä minulle on työssäni annettu ja siitä että ympärilläni on huipputiimi joka täydentää toisiaan. Vaikka kiire ja paine joskus vähän kiristääkin hampaita, niin hyvä yhteishenki ja pilke silmäkulmassa on tärkeää ja sillä selviää pitkälle. Hyvän työporukan kanssa työnteko on helppoa, hauskaa ja mukavaa!
Olemme saaneet mahtavan vastaanoton. Teille asiakkaillehan me tätä teemme, suurkiitos!”
Jaa tämä juttu kavereille: